2. Kaikennielevä Keskiyö

Alkuun vähän tietoa sarjan muista osista.

Sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan kuinka Candyn seikkailu alkaa, ja hän pääsee Abaratiin. Lisäksi kirjassa esitellään hahmot ja saaret.

Toisessa osassa rupeaa jo vähän tapahtumaan. Abarat on nyt tuttu Candylle ja sota on alkamassa.

Lisäksi on tulossa neljäs ja viides osa... Mutta palataanpa nyt siihen kolmanteen:

16 vuotiaan Candyn seikkailut Abaratissa, jossa jokainen saari on yksi vuorokaudentunti, jatkuu. Hänen kanssaan on mitä omalaatuisimmat ystävät. Candya kumminkin seuraa koko ajan ja joka paikassa hankaluudet, lisäksi Abaratin kingiksi haluava Mater Moninainen aikoo pimentää taivaan.

Clive Barker - Abarat Kaikennielevä Keskiyö

Tämä versio joka mulla on, on siis kuvitettu. Kuvat olivat todella värikkäitä, mielikuvituksellisia ja näyttäviä, oli kyllä ihan mukava lukea vaihteeksi kirjaa jossa on kuvia mutta tietenkin muutamissa kohdissa olis ollu parempi ilman. Kuten aiemmissakin osissa, tässäkin oli runoja... Mahtavia runoja. Etenkin tuo viimeinen runo oli tosi hyvä ja rakastuin siihen. Kerronta oli värikästä, mielikuvituksellista ja selvää.  Suomentaja oli tosin tehnyt muutamia ärsyttäviä virheitä. Hahmoista vielä muutamia kommentteja. Candy on kyllä fiksu tyttö, häneen on jotenkin helppo samaistua (?). Malingo pysyi yhtä mukavana kun on aina ollut, kirjan lopussa meinasi itku tulla eräästä sattuneesta syystä mutta Clive olikin melko ovela ja rupesin nauramaan. Prinsessa Boa, mitä ihmettä, siis täh? Ja voi herran jestas ko hän oli ärsyttäväkin. Ja se käänne mikä tapahtui niin huh. Velmu veikeä, muuta en osaa sanoa. Kalma... mun muistiinpanoissa on vain Kalma = <3. Kalma on ihana !

Vaikka Abaratit ehkä vaikuttavat ihan chilleiltä lastenkirjoilta niin musta ne ei kyllä sitä ole, tämäkin oli sen verran raaka ja raju.

Kirjan loppu sai odottamaan suurella innolla jatko-osaa.

Meteriootti palluroita kirja saa: • • • •

Tämä oli ehkä vähän töksähtävä arviointi, paljon vammoja lauseita sekasin. Kokeilin miten tää onnistuu jos tee samalla kun luen niin muistiinpanoja, ja tulin siihen tulokseen, että tää on ihan okei mutta pitää tehä vieläkin lyhyempiä muistutuksia.

1. Rajalla

Nyt on juuri palautunut tämän vuoden ensimmäinen luettu kirja takaisin tuonne täyteen ammuttuun kirjahyllyyni. Työstä ja tuskasta kävi, että sain pistettyä sen edeltäjänsä kanssa samaan välikköön ja vielä vierekkäin. Esittelen kirjan nyt vain hyvin pienimuotoisesti ominsanoin mahdollisimman paljastamattomasti:

Cassia on lähtenyt kotoaan etsimään Kytä, poikaa jota rakastaa, ulkoprovinsseihin. Hän saa kuulla Kyn karanneen leiriltä Louhikkoon, jossa elelee yhteiskunnan ulkopuolella olevia ihmisiä, viallisia. Myös Cassia päättää karata ja hänen mukaansa tulee Indie niminen tyttö. Yhdessä he tarpovat Louhikossa ja kuulevat kansanoususta joka vastustaa yhteiskuntaa. 

"Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. 

Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. 

Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa."

 Ally Condie - Rajalla

Aloitetaan arvostelu ihan alusta, eli kannesta.  Ihan samoin kuten sarjan ensimmäisessä ja kolmannessakin osassa kansi kertoo juonen. Tyttö rupeaa rikkomaan lasiakuplaa, okei, arvaatkaapa mitä kirjassa tapahtuu, noh, tyttö rupeaa rikkomaan "lasikuplaa" elämässään, tämä tosin alkoi jo ekan kirjan lopussa. Eli kansi tosiaan kuvaa tuota kirjaa. 

Itse kirjaan seuraavaksi. Sehän alkaa runoilla ja ainakin kahdessa ensimmäisessä osassa tuntuu olevan runot ja sanojen mahti erittäin tärkeässä asemassa, valitettavasti en päässyt noiden runojen "sisälle" enkä ole vielä missään vaiheessa ruvennut tykkäämään niistä, vaan oon pitäny niitä vähän sekavina. Päähenkilöt pysyttelivät samassa tuntumassa kuin edellisessäkin osassa, tosin yllätyin kovasti miten paljon Cassia kestää, olen jotenkin ajattelut hänet semmosena city-tyttönä, mutta hänesta paljastuu rohkea ja sitkeä naikkonen joka ei pelkää "verta ja hikeä". Kirjan onnellinen vaihe tuli yllättävän nopeasti, olisin luullut sen tulevan vasta lopussa (en kerro  mikä se on), se oli vaihteeksi piristävää niin monessa kirjassa kun tämä on toisin. Rajalla oltiin kirjoitettu hyvin, luvut olivat joka toinen Ky ja joka toinen Cassia, menin tässä aluksi aika pahasti sekaisin kun en oo pitkään aikaan lukenut kirjaa jossa mennään näin, mutta aika äkkiä siihen tottui.

Kaikenkaikkiaan kirja oli ihan okei, ei ollut huonoimmasta eikä parhaimmasta päästä mitä olen lukenut, vaan aika siinä keskivaiheilla. Tämä ja delirium ovat hyvin samanlaiset kirjat hengeltään, itse kumminkin tykkään deliriumista ja sen jatko-osasta enemmän.

Tähtösiä tippuu taivaalta kirjaa varten:  • • •

En ole eläessäni ikinä koskaan kirjoittanut kirjasta arvostelua ja kirjotustaitoni on vajaavainen, mutta toivottavasti kehityn tässä matkanvarrella kohti vuotta 2014.